perjantai 5. joulukuuta 2014

SKH-foorumille luukku 8

Olet avannut juuri Skh-Foorumin joulukalenterin luukun 8. Joluun on enää 16 yötä, jee! Tässä vaiheessa monet alkavat miettiä suurelle heppalaumalleen joluisia varusteita, ja itselle siinä vaiheessa tuli ainakin ajatus ''Mitä semmoista voisin tehdä, että kaikki pollet saisi semmoisen?'' ja keksin tälläisen helpon ja yksinkertasen otsapanta ohjeen.

1. Tarvitset vain punaista nyöriä/lankaa, pätkän kangasta, tekonahkaa yms. ja muutaman kulkusen.

Puno, letitä, virkkaa yms. nyöri ja jätä pähin pienet pätkät (alkuun se jää automaattisesti, joten kannattaa symmetrisyyden takia jättää toiseenkin päähän).

Leikkaa ja kiinnitä sopivat lenkit päihin, tähän kotaan voi käyttää halutessaan nepparia sisäpuolelle, jolloin sen saa vaivatta kaikkiin suitsiin. Kiinnitä myös kulkuset, ja tadaa, valmis!

Muistathan, että joulu on pikemminkin antamisen aikaa, kun saamisen aikaa, jotkut ihmiset kun näyttää unohtaneen sen. Käy tallilla auttamassa siivouksessa, auta kaveria kertamaan kokeeseen, tervehdi vastaantulijoita, anna kaverisi ratsastaa suosikke kepparillasi, ja ota itse joku muu, tee mitä tahansa, että toiselle tulee hyvä mieli, sen ei tarvitse olla suurta, mutta jo tervehdys yksinäiselle, voi pelastaa tämän päivän.

Kiitos, Tyty on puhunut. Hyvää joulua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti